29.3.2016

Stockholm

Pääsiäisenä tuli sitten käytyä Tukholmassa pitkästä aikaa. Reissua oli suunniteltu jo useamman kuukauden ajan, joten oli ihanaa vihdoinkin päästä hetkeksi irti arjesta ja ulkomaille (niiiiiiiin kauas). Risteilyllä on aina mukavaa ja oli kerrankin mukavaa tehdä jotain "tähdellistä" juhlapyhänä - yleensä kun kiroan, että juhlapyhät ovat turhia kuin voit ainoastaan homehtua kotona.

Pitkäperjantaina Suomessa satoi vettä, räntää, kissoja ja koiria. Onneksi Silja Symphonylla tunnelma oli sentään lämmin. Ilta meni lähinnä syödessä, kaupoissa ja karaokea kuunnellessa.

Lauantai-aamuna laivan saavuttua Tukholmaan lähdimme käymään Vattenmuseet Aquariassa. En ollut koskaan käynyt tässä akvaariossa, joten oli mielenkiintoista päästä näkemään, millaisia asukkeja Ruotsissa majailee. Pieneksi pettymyksekseni paikka oli kuitenkin todella todella pieni Helsingin SeaLifeen verrattuna. Kaloja, meduusoja sun muuta elävää oli kyllä siitä huolimatta monipuolisesti ja paikka oli äärimmäisen helppo löytää. Omia suosikkejani olivat merihevoset ja rauskut (ne näyttivät hymyilevän koko ajan!)

Myrkkynuolisammakot näyttivät muovileluilta, kun eivät liikkuneet hetkeen

Rausku ujosteli kameraa
 Vesimuseon jälkeen suuntasimme vanhaan kaupunkiin. Itse halusin käydä Science Fiction Bokhandelnissa katsomassa japanilaisten lehtien valikoiman - mukaani tarttuikin toisiksi uusin KERA -lehden numero. Suunnattessamme satunnaisesti keskustaa kohti löysin itselleni myös vihdoinkin jo marraskuusta asti metsästämäni uuden tekonahkatakin Cubukselta. Sopiva simppeliä, istuvaa ja laadukasta prätkärotsia kun en ollut löytänyt mistään kovalla etsinnälläkään edellisen hajonneen tilalle...

Palatessa takaisin laivalle olin aivan poikki. Sää Tukholmassa oli ollut mitä parhain (+12 C lämmintä, aurinkoista, eikä pilviä missään) ja lepäsimme hetken hytissä ennen kuin haahuilimme päättömästi ympäri laivaa. Lopulta oli taas aika mennä illalliselle ja seurata laivan lähtöä takaisin Suomeen. Illalla taas shoppailin hieman, istuimme yökerhossa ja muuten vain rentouduimme.

Harmi, että risteily oli ohitse näin pian. Kuitenkin teki todella hyvä käydä piristymässä ulkomailla ja tekemässä hieman ostoksia - tarpeellisia sellaisia kerrankin! Lopuksi vielä pakollinen spämmi ostoksistani.


1. Nahkatakki
2. O.P.I.:n kynsilakka ja japanilaisia Q10 kangasnaamioita
3. Random lotus -kynttiläkippoja
4. Rituals -merkkinen body cream (Indian rose & Himalayan honey
5. KERA
6. Syötävää ja juotavaa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.